Lukupäiväkirja / A book blog

The Mammoth Book of Golden Age Science Fiction
Täytyypä tunnustaa: en lukenut tätä kokoelmaa kokonaan. Niin kuin nimestä voi päätellä, siihen on kerätty joukko vanhoja sf-tarinoita 20-40-luvuilta. Oli ne vähän vanhanaikaisia välillä, ei siinä mitään, mutta kimpaannuin siitä miten naisia oli kuvattu. Yhdessäkin tarinassa tavataan aviopari, joiden avioliitto-onnen salaisuudeksi paljastetaan sellainen seikka, että vaimo on oppinut tottelemaan miestään nopeasti ja vastaan sanomatta. Mies käskee häntä menemään kotiin (kaupungissa on uhvo) ja hermostuu heti kun nainen epäröi hetken ennen kuin suuntaa kohti kotia. Ah auvoista onnea! Toisessa novellissa oli proffa ja tämän kaunis nuori tytär, jotka pelastavat alukseensa hätään joutuneen miehen. Mies tapaa tyttären aluksen käytävällä ja suutelee tätä hetken mielijohteesta (!). Tyttö siitä tietysti säikähtää ja pyristelee vastaankin, ja pyytää mieheltä myöhemmin anteeksi koska oli niin epäkohtelias!!. Hermo menee kun tuommoisia lukee, olkoonkin että tekstit kuvaavat aikaansa jne. jne. Tuli näet sellainen olo, että mitä minä tätä luen kun parempaakin on tarjolla!

The Mammoth Book of 20th Century Science Fiction
Tämä oli jo paljon parempi, kun novelleja oli lähestulkoon kaikilta vuosikymmeniltä, ja vanhemmatkin olivat sellaisia, joista nykylukija pystyi nauttimaan. Erityisesti jäi mieleen John Wyndhamin esifeministinen novelli "Consider Her Ways" 50-luvulta, jota siinä luonnehdittiinkin hänen parhaaksi novellikseen.

Mari Leppänen: Lakua!
Vaikken kauheasti edes tykkää lakritsista, tämä kirjanen oli oikein mielenkiintoinen opas lakritsiin ja sen historiaan, mukana oli myös julkkujen ja tavisten lakumuistoja lapsuudesta. Kirjan hauskin pikkutieto: All Sorts eli englanninlakusekoitus syntyi sattumalta, kun eräs brittiläinen myyntimies kompastui ja kaatoi laukustaan kaikki näytelakut lattialle!

Sean B. Carroll: Loputtomat kauniit muodot
Tässä kirjassa perehdytään siihen miten geeneistä rakentuu uusi yksilö. Yksilönkehitys munasolusta yksilöksi on ällistyttävä asia, ja Carroll kuvaa mm. nisäkkäiden raajojen ja perhosten siipikuvioiden syntyä, ja mukana on tietysti myös banaanikärpäsiä, kun kerran geeneistä ja mutaatioista puhutaan. Kirja oli aika raskasta tekstiä välillä, mutta mielenkiintoinen. Suomennoskin oli suht sujuvaa, vaikka kyseisen kääntäjän muut käännökset eivät ole olleet kovin laadukkaita. Tosin tässäkin puhuttiin koko ajan hyönteisten "antenneista" kun tarkoitettiin tietysti tuntosarvia.

Sain kirjasta myös vastauksen kahteen mieltäni välillä askarruttaneeseen kysymykseen:
-Miksi sormenpäihin ei tule arpia? Olen 7-vuotiaana koittanut etusormella onko hella kuuma (oli se), ja koko sormenpään peittäneen palorakkulan parannuttua ja kuolleen ihon kuoriuduttua alta paljastui täydellinen sormenpää sormenjälkikiehkuroineen kaikkineen. Toisin olisi käynyt, jos olisin polttanut samankokoisen alan jostain muualta! Vastaus kysymykseen on se, että eräs geeni on aktiivinen ainoastaan sormenpäissä, sen tuottama proteiini mahdollistaa ihon uudistumisen. Sama geeni toimii sikiöissä kaikkialla, mutta sammuu sitten muualta paitsi sormenpäistä. [Sivumennen sanoen tästä tiedosta saisi vaikka mitä sf-tarinaideoita irti, varsinkin kun kirjassa esiteltiin arpeutumattomia hiiriä joissa geeni ei ole sammunut.]
-Miksi kissojen valkoinen väri ilmenee tietyssä säännönmukaisessa järjestyksessä? Eli siis jos kissassa on vain hiukan valkoista, sitä on rinnassa/mahassa/varpaissa, ja jos valkoisessa kissassa on hiukan väriä jossain, sitä löytyy takaraivosta/selän puolelta. Vastaus on se, että pigmenttisolut lähtevät nisäkässikiöissä liikkeelle hermoradasta eli selkärangan kohdalta ja vaeltavat siitä alas kylkiä. Joissain yksilöissä solujen vaellus on siis katkonaisempaa (jolloin syntyy laikkuja) tai päättyy kokonaan aiemmin kuin toisissa.

Maailman vaikein kieli
Tähän oli koottu liuta Ilta-Sanomissa ilmestyneitä suomen kielen tutkijoiden kirjoittamia kolumneja äidinkielestämme. Hauskaa luettavaa, jutuissa pohdittiin muun muassa urheiluselostusten sota- ja taistelukielikuvia, murteiden arvostuksen muuttumista, ja sitä, että toisin kuin usein luullaan, suomi ei ole tasapaksua vaan siinä on käytössä erilaisia intonaatioita. Mukava oli myös huomata se, että joku muukin on samaa mieltä kuin minä siitä, että on hölmöä luonnehtia suomea maailman vaikeimmaksi kieleksi. Vieraan kielen vaikeushan riippuu enimmäkseen siitä kuinka suuresti se eroaa oppijan omasta äidinkielestä. Indoeurooppalaisten kielten liottaman suomen pitäisi siis olla muille eurooppalaisille helpompaa ainakin lauserakenteen puolesta kuin vaikkapa unkari, joka on säilyttänyt uralilaisia piirteitä paljon enemmän. Ja siinähän on sijamuotojakin kokonaista 28, kun suomessa on "vain" 15!

Nämä molemmat kuuluvat sarjaan "Egmontin kovakantiset laatuvärisarjikset". Revolverimiehen alussa on kyse revolverimies-Rolandin lapsuudenmuistelusta, jonka hän kertoo kumppaneilleen Musta torni-kirjasarjan neljännessä osassa Velho. Tykkään sarjasta, sen genreksi voisi määritellä scifi-fantasia-kauhu-länkkäri. Sarjis ei ollut hassumpi versio, vaikkakin hahmot olivat hiukan erinäköisiä kuin olin mielessäni kuvitellut. Suomentaja oli eri kuin romaaneissa, mutta kaikeksi onneksi hän oli sentään käyttänyt aluperäistä käännöstä oman suomennoksensa pohjana. Sanon kiitoksia, sai!

Neverwherestäkin on siis tehty sarjisversio. Siitä on niin kauan kun olen romaanin lukenut (ja muistaakseni näin sen myös videoillassa aikoinaan), etten oikein muistanut juonesta muuta kuin Kelluvat markkinat. Vähän pökkelö kuvitus, mutta kyllä tämän luki, vaikken tarinasta ole innostunut.

A new novel from Stephen Baxter! Well, it was first published 2006, but it was nevertheless completely new to me. I had never heard of this new historical series, and I found this first book very captivating.

From the back of the book: "Brica lives on the cold northern edge of the Roman Empire. As she struggles through a painful labour she begins to scream out a series of words in Latin. A language she has never heard before, much less spoken. Only later does it become clear that the woman has spoken a prophecy. A prophecy that if enacted will change the fate of the Roman Empire and all of the future beyond to our present day."

The story takes place in Britain between 4 BC and 418 AD, approximately the period when Britain was a part of the Roman Empire. The prophecy is handed down to each generation and each generation tries to interpret it and act accordingly. Of course I knew something about Romans in Britain and Hadrian's Wall etc., but this novel taught me a lot about Roman Britain and Roman Empire in general. A very interesting period in history! I had not realized how pivotal part of the Empire Britain was, for example emperors were constantly visiting there, and Constantine the Great was originally from Britain.

There was also an enjoyable speculative touch throughout the novel. The prophecy made many characters ask and ponder "what if" questions of history. What if Constantine had made Londinium the new capital instead of Constantinopol? What if the whole British island had been conquered and made Roman? And in the end of the book a Roman woman starts babbling strange words in Angle-ish while giving birth: "I say to you that all men are born equal, free..." Agh, I want to get the next book right away! I want to know how sf this series will become. Are these prophecies some kind of intervention from the future?

There was also one passage that made me laugh out loud. Some things never change, sf literature is never valued... In it and old man called Thalius is browsing scrolls in a market booth in Camoludunum (Colchester): "There were some interesting titles. One was a story called The True History by a Syrian-Greek called Lucian. Thalius had read it as a boy, and had since sought out other tales of fantastic voyages to strange corners of the world, or beyond the earth altogether – not myths, which always seemed a little hollow to him, but notions of what might actually be possible. But he had learned to keep his interest in these speculations quiet. Literary snobs always claimed that such tales were for adolescent boys, that the authors were running out of plots, and characterisation was sacrificed for the sake of ideas. It did Thalius no good to protest that the ideas were the point."

Oikein hauska ja mielenkiintoinen kirjanen sekä potteristeille ja kääntämisestä kiinnostuneille. Kapari-Jatta kertoo suomentamisesta ylipäätään, Pottereiden kääntämisestä sekä omasta Potter-kokemuksistaan. Harvoinpa on Suomenmaassa STT soitellut kääntäjälle uuden kirjan ilmestymisen aikaan ja kysellyt että "Miltä nyt tuntuu?" Kääntäjät ovat olleet aika näkymätöntä puurtajaväkeä, joten tässäkin suhteessa Kapari-Jatta on tehnyt peeärrää. Enää kukaan tuskin ajattelee että kirjat vain jotenkin itsestään muutetaan suomeksi.

Ikävä kyllä Kapari-Jatalla ei ole tarkkoja muistiinpanoja tai muistikuvia kaikista kääntämistään Potter-termeistä, sillä eihän hän silloin ensimmäistä kirjaa kääntäessään tiennyt ettei tämä nuortenkirja ole mikä tahansa nuortenkirja. Mutta toki useammatkin suomenkieliset nimet ja sanat saavat selityksensä. Esimerkiksi sulmu on otettu solmu-sanasta, koska se on englanniksi knut (knot). Ja minä olen koko ajan ollut siinä uskossa että ne nimityksen takana on sana silmu, olen jopa nähnyt mielessäni nämä pikku kolikot silmunmuotoisina soikioina!

Hauska oli myös verbipari ilmiintyä ja kaikkoontua. Jatta-Kapari kirjoittaa: "Sanat apparate ja disapparate ovat niin oikean ja olemassa olevan kuuloista englantia, etten ollut aluksi ollenkaan uskoa silmiäni, kun havaitsin ettei niitä todellakaan ollut sanakirjassa. Ymmärsin ne ongelmitta yhteyksissään, kummastelin vain, etten 'juuri nyt muista' niitä suomeksi." Niinpä hän kehitteli niille suomennokset jotka kuulostavat yhtä uskottavalta, ja ne ovatkin levinneet yleisempäänkin kielenkäyttöön.

Vaikea oli myös ensimmäisen kirjan ensimmäisen luvun otsikko "The Boy Who Lived". Miten sen kääntää? Suomeksi sitä ei voi sanoa "poika joka eli" koska kyse on pojasta joka jäi henkiin. "Pyörittelin pyörittelemistä päästyäni. Poika joka jäi eloon. Poika joka selvisi. Poika joka ei kuollut. Poika joka elää yhä. Poika joka on yhä hengissä. Entäs jos vaihdankin joka-pronominin pois? Poika jäi henkiin, poika ei kuollut. Ei, tämä ei ainakaan toimi, tulee aivan väärä mielikuva heti kärkeen. Vaihtaisinko pojan pois? Hän jäi henkiin. Hän elää. Siinä se tuli! Poika joka elää."

From the back: "When this fortress-like country recently opened the door to a crack to foreign investment, a Canadian cartoonist Guy Delisle found himself in its capital of Pyongyang on a work visa for a French film animation company, becoming one of the few Westerners to witness current conditions in the surreal showcase city."

Surreal you would describe this comic book, when you read about Guy's experiences. It starts right in the airport, which looks like a modern building. But people wander there in semi-darkness, because there is no light. In fact, the whole capital is pitch black during nights. Pyongyang has three hotels for foreigners, Delisle's has 50 storeys and all residents live on the 15th, the only one that's lit. He visits e.g. museum of imperialist occupation (and is asked afterwards: "What do you think of Americans now?") and the huge International Friendship Exhibition, which is dug inside a mountain to withstand nuclear attack and which purpose is to convince that the entire planet is in awe of their adored Kim Il-Sung. He even has to bow in front of a life size fax replica of the beloved leader.

Delisle has a copy of Orwell's 1984 with him: "I've read the book before, but rereading it here in the last bastion of stalinism reveals the full extent of Orwell's prophetic insight." He even loans the book to his interpreter, who returns it two weeks later looking very nervous and explaining that he's not really into science fiction.

"Everything is very clean. Too clean, in fact. - - No loitering, no old folks chatting. Total sterility. - - The thing that strikes you after weeks of looking at the immaculate streets of Pyongyang is the complete absence of handicapped people. Even more surprising is the answer I get when I wonder aloud about this... "There are none... We are a very homogenous nation. All North Koreans are born in strong, intelligent and healthy." And from the way he says it, I think he believes it. To what extent can a mind be manipulated?"

Woah. Impressive, a little scary and recommendable.

One part of Bova's Solar System Series, I've already read "Mercury" and "Mars". This time people are studying Jupiter and its moons on a huge station circling the planet. The main character is an idealistic young scientist Grant Archer, who is sent to Jupiter by New Morality, a religious group that wants to know what the "godless humanists" are up to. Luckily Grant, even though he is a believer, is convinced that religion and science can co-exist. What will he find when they prepare to dive into Jupiter's deep ocean?

The novel was okay, it's sort of 'basic sf'. Also I read it very quickly, it was as easy to read as his other novels. Maybe he writes simple English?

Edited by Gardner Dozois. A huge collection of the best short SF of 2006. New and excellent stories, very enjoyable to read (alhtough it took two months). My favourites were:

-Walter Jon Williams: "Incarnation Day". Children are AI's who get real bodies only when they reach maturity. And they are property of their parents, who can terminate them if they want to...

-Kage Baker: "Where the Golden Apples Grow". A story of two boys in colonized Mars, I was very touched. The grass is always greener on the other side!

-Robert Charles Wilson: "Julian: A Christmas Story". Interesting alternative history.

-Cory Doctorow: "I, Row-Boat". The main character is an intelligent rowing boat(!), who turns out to be more human than real humans.

-Stephen Baxter: "The Pacific Mystery". Mindboggling alternative Earth, where you can cross the Pacific to one direction but not to the other. A bunch of people take a zeppelin and try to solve this bizarre mystery. Turns out the surface of the globe is infinite!

A collection of the best questions and answers from the "Last Word" column in the New Scientist magazine. The questions readers send are answered by other readers, and sometimes one question gets several answers. For some reason quite a lot of questions were about beer or other alcoholic beverages... A few examples:
-How long can I live on beer alone?
-What would happen if aliens stole the moon?
-How quickly will a buried guinea pig become just bones?
-Why does black tea change colour when you add lemon juice?
-How many different species live on or in human body?

Pretty interesting book, although some questions/answers were not so intriguing. The funniest /stupidiest question (for a Finn at least!) was this: "On holiday in Scotland last winter, I found it impossible to make snowball with that day's newly fallen snow. It was an extremely cold day and it would not stick together in the way it usually does. What is the reason for it?" Ha ha! Well, it's an understandable question, if one has never seen dry snow, but nevertheless I laughed pretty hard.

Miten on ihminen kehittynyt sellaiseksi kuin se on ja mikä on tulevaisuus? Diamond esittelee kaikki ihmislajin saavutukset: kielen, taiteen, maanviljelyn, huumeet, valloitukset, sodat ja joukkomurhat. Hyvin mielenkiintoista mutta välillä myös ahdistavaa luettavaa, varsinkin siinä luvussa jossa kerrottiin Amerikan intiaanien ja Australian alkuasukkaiden systemaattisista tuhoamisista. Hänellä oli myös teoria siitä miksi mm. käytämme huumaavia aineita ja otamme turhia riskejä liikenteessä; kyseessä on kelpoisuuden esittely. En nyt oikein tiedä allekirjoitanko tuota, mutta mielenkiintoinen teoria sinänsä. Diamond esittelee lisäksi Uudessa-Guineassa puhuttavan kreolin tok-pisinin, joka on sekoitus englantia ja paikallisia kieliä. Tämä hassulta vaikuttava kieli on kyseisen maan lingua franca, jota käytetään mm. tiedotusvälineissä, kouluissa ja parlamentissa. Diamondinkin mielestä kieli oli aluksi ihan höhlä, mutta sittemmin hän oppinut sen kieliopin ja tajunnut että se on kieli muiden joukossa.
Tässä esimerkki tok-pisininkielisestä lehti-ilmoituksesta: "Kam insait long stua bilong mipela – stua bilong salin olgeta samting – mipela i-ken helpim yu long kisim wanem samting yu laikim long gutpela prais." Ja sama englanniksi: "Come into our store – a store for selling everything – we can help you get whatever you want, at a good price."
Paha vain että kirjan suomennos oli jäänyt aika heikkotasoiseksi, mikä häiritsi lukukokemusta. Tekstissä oli kankeita ja epäselviä lauseita ja anglistisia ilmaisuja. Joidenkin eläinlajien suomenkieliset nimet olivat hakusessa, makit ja tamaanit esimerkiksi. Suomentaja myös väittää virheellisesti että näädät vaihtavat talvisin valkoiseen turkkiin (oli vissiin kääntänyt sanan 'weasel' "liian" suoraan). Ja siinä missä minä käyttäisin sanoja 'luuranko' tai 'luut', hän puhuu kautta kirjan hassusti 'luustosta': "Kuten hän oli pelännyt, kuninkaallinen tiedeseura kaivoi ylös hänen luustonsa ja esitteli sitä julkisesti Tasmanian museossa aina vuoteen 1947. Tuona vuonna museo antoi viimein periksi - - ja siirsi luuston huoneeseen johon vain tutkijat pääsivät sitä katsomaan. - - Viimein vuonna 1976 - - hänen luustonsa poltettiin museon vastalauseista huolimatta ja hänen tuhkansa ripoteltiin mereen niin kuin hän oli toivonut."